maanantai 27. heinäkuuta 2020

Kulmakaappi

KAHVILA/SEKATAVARAKAUPAN KULMAKAAPPI POHJALAISEEN MALLIIN

Idea ja malli tulivat Pohjanmaalaisesta kotiseutumuseosta Kristiinankaupungissa, jossa vierailin kesälomman aikana. Materiaaleina käytin puupahvia ja balsapuuta. Ovien saranat on tehty nuppineulanvarsista. Mittakaavana käytän aina 1:12.
 

maanantai 20. heinäkuuta 2020

Ikkunalaudoitukset

TALONPOIKAISTYYLIÄ IKKUNOIHIN

Tänä kesänä pääsin ihan oikeasti Pohjanmaalle katsomaan 1800-luvun aikaisia maalaistaloja. Talonpoikaistyyli viehättää selkeydellään ja käytännöllisyydellään. Rakennus- ja sisustusmateriaalit olivat tuohon aikaan luonnonmukaisia ja kestäviä. Hirsitaloja oli helppo laajentaa, ja isojakin taloja siirrettiin paikasta toiseen. Talot rakennettiin kestämään aikaa. 
Tyyypilliset maalaistalot olivat kaksikerroksisia ja suorakulmaisia, jopa 500 neliöisiä hirsitaloja. Ne oli maalattu useimmiten punaisiksi, mutta myös keltaisiksi. Ikkunat olivat kuusiruutuisia ja sijoitettu symmetrisesti linjaan. Taloissa oli katettu koristeellinen kuisti, ja laudoitukset olivat usein koristeellisia. Perinteinen koriteaihe oli vinöneliö eli rombi. Ikkunapuitteet ja kulmalaudat olivat väriltään valkoisia. Ulko-ovet olivat kaksiovisia ja usein maalattu sinapinkeltaisiksi.

Rakennan nukkekotiani Pohjalaiseen tyyliin, mutta en ole aikakauden asiantuntija. Haen tietoa Internetistä ja toteutan asioita myös oman mieltymyksen mukaan.

Sain vihdoinkin tehtyä talon sivuseinien ikkunalaudoitukset valmiiksi. Käytin rakentamiseen jäätelötikkuja.
Maalasin ikkunalaudat Bilteman spray askartelumaalilla ja hioin hiekkapaperilla kuluneen näköiseksi. Mietin pitkään valkoisen ja ruskea välillä, ja päädyin ruskeaan. Halusin ulkoseiniin enemmän kontrastia. Kulma- ja räystäslaudoitukset tulevat kuitenkin valkoisiksi. Tein ikkunoihin myös tyypilliset pohjalaiset vinoneliöt.


maanantai 22. kesäkuuta 2020

Kylpyhuone saa kalusteet

KYLPYHUONEEN KALUSTEITA KIERRÄTYSMATERIAALEISTA

Upea kesäsää tahtoo viedä kaiken ajan ja postauksetkin jäävät harvaan. Olen jo aloittanut ikkunalaudoituksen tekemisen, mutta tilaamani maali oli kuivunut, joten joudun nyt odottelemaan uutta maalia.

Tein jo aikaisemmin kylpyhuoneen valmiiksi, mutta postaus tulee tässä. Käytin kylpyammeen ja wc-pöntön tekemiseen tyhjää saippuapulloa. Leikkasin pohjan ammeen muotoiseksi ja maalasin akryyliväreillä. Akryylimaali ei ole kovin peittävää ja jouduin maalaamaan usean kerroksen. Pullon suuaukosta tein wc-pöntölle jalustan. Loput osat tein balsapuusta. Huone on melko pitkä ja kapea, joten tein perälle suihkuseinän ja tilan pöntölle.

 


Lavuaari syntyi Knorr lihaliemi fondi -pakkauksesta ja viinipullon korkista.







 

Suihku ja vesihana oli hauska tehdä korun osista ja alumiinilangasta. Tein vielä pöydän ja verhot. Yritin saada kylpyhuoneeseen 1800-luvun talonpoikaistunnelmaa ranskalaisella vivahteella. 
 

tiistai 9. kesäkuuta 2020

Kahvila-sekatavarakaupan hirsiseinä ja myyntikalusteita

TALON KAHVILA-MYYMÄLÄN SEINÄT SAAVAT UUDEN PINNAN JA MYYNTITISKIN

Talon ikkunalaudoitusten täytyy nyt odottaa, että saan hankittua maalia. Tässä välissä tehdään sisustusjuttuja. Talon tärkein huone on tupa, jossa Elli pitää pientä kahvila-sekatavarakauppaa. Tuvan seinän takana sijaitsee leivontahuone/varasto. Keltainen talo on rakennettu 1800-luvulla, joten siellä täytyy olla käsinveistettyä hirsiseinää. Taas on käyttöä Bilteman puisille sekoitustikuille ;) 

Puutikuista saa "pelkkahirsiseinää" vuolemalla ja loveamalla tikkujen reunat reunoilta. Liimasin tikut seinään puuliimalla. Talon seinää oli jo aloitettu tekemään kun ostin sen. Yritin löytää saman väristä akryylimaalia kuin seinässä jo oli. Päädyin FolkArtin multicolor sävyyn Parchment. 

 




Ellin kahvila-sekatavarakauppaan tarvitaan myös muita kalusteita pirttipöydän lisäksi. Tein myyntitiskin Bilteman puutikuista, jätskitikuista ja balsapuusta. Maalasin ne samalla värillä kuin hirsiseinätkin. "Lasivitriini" syntyi muovipakkauksesta.




Myyntihylly on samaa tyyliä. Kahvilan viereisessä huoneessa on leivontahuone, jossa Elli voi leipoa herkullisia piirakoita ja leipiä. Huone toimii myös varastona ja sinne on tehtävä vesipiste.

 

maanantai 25. toukokuuta 2020

Ulkoseinän vuorausta ja maalia

Lautaa alle ja maalia pintaan

Talon lopullinen malli ja värit alkavat muodostua yksityiskohtia myöten. Pinterestistä löytyy niin ihania englantilaisia maalaistaloja 1800-luvulta, että ajatukseni kääntyvät koko ajan enemmän sellaiseen country-tyyliin. Jospa vielä rakentaisi taloon matalan etukuistin, johon voisi laittaa keinutuolin, kukkaköynnöksiä, tai vaikka kahvilan pöydät...

Joka tapauksessa talo kaipasi ensin vuorausta ja maalia, joten siitä oli aloitettava. Taloon oli tehty jo aikaisemman omistajan toimesta sivuseinän lautavuorausta. En löytänyt samaa "lautaa", joten ostin 2x10 mm mäntyrimaa. Siitä tuli vähän siistimpi ja lautamaisempi. Laudoitus oli helppo tehdä, mutta päätin jättää kuitenkin takaseinän laudoittamatta. Sen voi tehdä myöhemminkin jos haluaa. Etuseinät on muutenkin vielä työn alla, joten ne odottavat. Liimaukseen käytin oikeaa puuliimaa, ettei rimat ala repsottaa myöhemmin. 



Vuorauksen jälkeen laitoin valkoisen pohjamaalin ja keltaisen pintamaalin. Maaleina käytin Helmi kalustemaalia. Väristä tuli ehkä vähän liian vaalea siihen mitä olin ajatellut mielessäni.

Seuraavaksi työstän ikkunapuitteet ja mahdolliset vuorilautakoristeet. Ruskeaa vai valkoista?